Maalämmöstä silkkaa säästöä

Tero Karhulan puurakenteinen omakotitalo sijaitsee Tuusulan Lahelassa. Vuonna 1997 valmistuneessa 2-kerroksisessa talossa on lämmitettävää tilaa yli 360 neliötä. Talo saa lämpönsä vesikiertoisen patteri- ja lattialämmityksen kautta.

Maalämpö öljysyöppöön taloon

Tero Karhulan talossa oli aikaisemmin öljylämmitys. Hän kertoo, että vuodessa kului noin 4 000 litraa lämmitysöljyä vaikka alakerrasta oli vain kolmasosa käytössä.

”En edes uskalla ajatella millainen talon öljynkulutus olisi ollut, jos koko alakerta olisi ollut lämmintä tilaa”, Karhula muistelee.

Nyt Karhulan talossa on alakerran remontoinnin myötä yhteensä yli 300 neliötä lämmitettävää tilaa kahdessa kerroksessa. Lämmitysjärjestelmän valinnan myötä tuleva säästö on huomattava.

”Maalämpöjärjestelmän hankintaa oli pohdittu lähinnä taloudellisesta näkökulmasta”, Tero Karhula kertaa lämmitysjärjestelmän valintaa.

”Kyllä siellä taustalla myös hieman vaikutti järjestelmän ympäristöystävällisyys, mutta pääasiassa raha ratkaisi”, hän jatkaa.

Karhula kyseli parilta toimittajalta tarjousta maalämpöratkaisuista ennen hankintaa ja kääntyi myös Gebwellin maalämpöratkaisuja jälleenmyyvän Senera Oy:n puoleen.

”Myyjällä oli homma hanskassa ja sai minut vakuuttuneeksi edustamiensa lämmitysjärjestelmien kotimaisesta laadusta”, Karhula sanoo.

Haasteista huolimatta kiitettävä lopputulos

Karhula kertoo, että lämpöpumppuprojekti tehtiin suhteellisen nopeassa aikataulussa. Kaivon poraukseen meni päivä, koneiden asennukseen pari päivää ja putkien vetoon sekä viimeistelyyn yksi päivä.

”Pikkaisen käyttöönotossa oli haasteita ja välillä pumppu on mennyt hätäkäytölle. Mutta erinomaista palvelua Gebwelliltä sai kaiken kaikkiaan. Lämmintä on piisannut vaikka alussa projekti vähän nikottelikin”, Karhula kertoo.

”Laskin, että säästöä kertyy miltei 200 euroa kuussa, ainakin talvikuukausina. Se tekee arviolta noin pari tonnia silkkaa rahaa vuodessa”, Tero Karhula laskeskelee.

”Öljylämmityksen aikaan talven lämmityskuukausina sai joka toinen kuukausi olla öljyä tilaamassa”, Karhula muistelee.

Mitkä asiat toimivat erityisen hyvin kokonaistoimituksessa Tero Karhulan mielestä?

”Seneran myyntityö oli erinomaista ja Gebwellin vehkeet ovat osoittautuneet viimeisen päälle hyviksi. Koko toimitusprosessi toimi loppujen lopuksi hyvin”, Karhula kiittelee.

”Kaiken kaikkiaan annan Gebwellille kiitettävän arvosanan”, Tero Karhula kuittaa.

Karhula voisi suositella Gebwell-projektia kenelle vaan omakotitalon omistajalle.

”Lämmitysasioita miettineelle kaverille olen jo ehtinyt antaa vinkin, että nämä ovat oikein hyvät laitteet”, Tero Karhula lausahtaa.

Tero Karhula ja Gebwellin Qi-maalämpöpumppu

Tero Karhula ja Gebwellin Qi-maalämpöpumppu

Karhulan talossa on nyt maalämpö.